BFF – Muutama sana ystävyydestä

Olette kai törmänneet BFF – best friends forever - koruihin, paitoihin, puhelimen kuoriin ja muuhun sälään, jolla parhaat ystävät voivat kertoa ystävyydestään toiselle? Niin minäkin. Kuljin yhtenä päivänä kaupungilla ja edessäni käveli ilmeisesti parhaat ystävykset, tai näin ainakin tulkitsin heidän asunsa perusteella,  heillä kun oli samanlaiset hupparit, joiden selkämyksissä luki: BFF, best friends forever sekä nuoli, joka osoitti toista.

Täytyy myöntää, että huppari oli katseenvangitsija, mutta ostaisinko samanlaisen itselleni ja ystävälleni? – en tiedä, tuskinpa. Jäin kuitenkin katselemaan edessäni verkkaiseen tahtiin kulkevia tyttöjä ja miettimään heidän asujensa sanomaa - ystävyyttä.

Mikä tekee jostakin besun eli parhaan kaverin? Onko minulla besua? Tai voiko niitä siis olla monta, pitääkö olla vain yksi? Onko tosiaan niin, että kun besuksi on ryhdytty, niin sitten besuja ollaan läpi koko elämän? Mitä jos ystävyyteen tuleekin särö? Mitä sitten tapahtuu? Luovutetaanko huppari tai korun toinen puolikas toiselle?

Jäin miettimään omia ystäviäni vuosien varrelta, niitä tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut salaisuuksiani.  Yksi heistä on kämppikseni Sonja.

Kyllä se vaan niin on, että kun asuu yhdessä jonkun kanssa ja jakaa ruokalaskun, siivousvuorot, aamiaiset ja hampaiden pesuhetken, niin sitä jotenkin ihan eri tavalla liimautuu yhteen.

Ja tietenkin on sitten ne mystiset kemiat, jotka joko kohtaavat tai sitten eivät. Meillä Sonjan kanssa yhteinen aaltopituus löytyi lähes heti, ja kun takana on liuta käänteentekeviä yhteisiä kokemuksia ja kohelluksia, niin perusta elinikäiselle ystävyydelle on luotu.

Mitä sitten ystävän kanssa tehdään? No ihan mitä mieleen pälkähtää, mutta ennen muuta nauretaan yhdessä! Tosiystävän kanssa kikatushepuli on luonteva osa yhdessäoloa, eikä pieruhuumorin kanssa tarvitse kursailla.

Nauru sitoo yhteen, mutta niin tekee myös suru. Nimittäin toinen tosiystävyyden mittari on myötätunto, kun mieli on apea ja itku herkässä, on tosiystävä se, jonka kainaloon voi käpertyä potemaan ilman sanoja – hän kyllä ymmärtää.

Nyt kun mietin, en voi muuta todeta kuin että olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on ystävä, jonka kanssa jakaa ilot ja surut… ja kämppä! Ties vaikka ostaisimmekin ne BFF hupparit,  voisimmepa sitten eläkepäivillä hupparimummoina muistella yhdessä opiskeluaikojemme kohelluksia! :D

Pitäkää huoli ystävistänne! Pus!